Fysioterapian keskeisenä tavoitteena on ylläpitää tai parantaa toimintakykyä ja liikkumista niin, että keho kuormittuu päivittäisten toimintojen ja liikunnan aikana luonnollisella tavalla. Liikunta ei näin ollen altista kiputiloille tai loukkaantumisille, vaan ennaltaehkäisee niitä. Fysioterapialla pyritään edistämään kehon toimintakykyä silloin, kun toimintakyky on jonkin syyn aiheuttamana alentunut. Keinoina käytetään kuntoutujan kehon tarpeiden mukaisesti fysioterapeuttista ohjausta ja neuvontaa, terapeuttista harjoittelua, fysikaalisia hoitoja ja erilaisia manuaalisen terapian keinoja hieronnasta ja faskiakäsittelyistä mobilisaatio-/ manipulaatiohoitoihin.
Fysioterapiaan voi hakeutua jo ennen minkään vaivan ilmaantumista, jolloin kehoa huolletaan ja huomioidaan jo ennen kuin haitallisia oireita ilmaantuu.
Fysioterapiassa arvioidaan kuntoutujan terveydentilaa, liikkumista, toimintakykyä ja toimintarajoitteita yksilön omassa toimintaympäristössä lähtökohdat huomioiden. Fysioterapian tavoitteet asetetaan aina asiakkaan mukaisesti ja niiden saavuttamiseksi laaditaan fysioterapiasuunnitelma, jota päivitetään tarpeen mukaisesti. Fysioterapiassa arvioidaan myös apuvälinetarvetta ja ohjataan niiden käytössä. Kuntoutujaa aktivoidaan ja ohjataan ottamaan itse vastuuta omasta terveydestään, toimintakyvystään ja niiden edistämiseen liittyvistä valinnoista moniammatillisessa yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa.
Mikäli sinulla on lääkärin lähete fysioterapiaan, fysioterapiahoidot kuuluvat KELA:n korvausten piiriin.
Varaa aika